sunnuntai 2. helmikuuta 2014

lauantai 1. helmikuuta 2014

Prinsessakakku / prinsesstårta


Ruotsissa kun ollaan niin pakkohan se on opetella prinsessakakun salat. Tähän reseptiin yhdistelin useita eri ohjeita; kakusta kun tuntuu olevan versioita yhtä monta kuin on leipojaa, siitäkin huolimatta että ainesosat ovat hyvin yksinkertaiset.

Vaniljakiisseli (Joko vaniljakiisseliaineksista tai itse keittämällä)
Vadelmahilloa
Kermavaahtoa (40% rasvaa)
Marsipaanikuorrute (vähintään 200 g)

Vaniljakiisseli:
2,5-3dl maitoa/kermaa
1 tai 2 keltuaista
2-3 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja

Kiehauta ainekset kattilassa. Jäähdytä.

Sokerikakkupohja:
4 luomumunaa 
saman verran vehnäjauhoja ja sokeria kuin muniakin (mittaa esim. juomalasin avulla)
1tl leivinjauhetta

Sekoita munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää jauhot ja leivinjauhe vaahtoon siivilän läpi hitaasti käännellen.
Paista jauhotetussa vuoassa 175 asteessa, n.30 min.

Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan: pohjakerros paksuin, päällimmäinen ohuin. Leikkaa alemmista kerroksista reunat pois. 

Täytä levittämällä alimmalle kerrokselle vadelmahilloa ja hiukan kermavaahtoa. Nosta päälle seuraava kerros ja levitä siihen vaniljakiisseli. Varo levittämästä aivan reunoihin asti jottei se valu reunoille ja päälle tuleva marsipaani sula. Kokoa kiisselin päälle kasa kermavaahtoa. Silota pyöreäksi. Sivele viimeisen kakkukerroksen alapintaan hilloa ja aseta kerros kermavaahdon päälle. Peitä koko kakku ohuehkolla kerroksella kermavaahtoa. Päällystä kaulitulla (perinteisesti vaaleanvihreällä) marsipaanilla ja koristele.









Kinuskikakku limellä

Tätä viiden munan kakkua varten keitin kinuskia ja tein ensimmäisen oman lime curdini. Niiden lisäksi väleissä oli pakastemarjoja ja kermavaahtoa. Oikein toimiva yhdistelmä; olen aika heikkona tuohon sitruksen kirpeyteen yhdistettynä johonkin oikein makeaan. Suosittelen kokeilemaan!

Lime curd:
3 limen kuori ja mehu
2 munaa
1,5 dl sokeria
50g voita

Kiehauta limen mehu ja raastettu kuori, sokeri ja munat kunnes seos sakenee. Jos haluat paksumpaa voit suurustaa seoksen maizenalla. Tuolloin tarvitset vielä yhden limen mehun, johon suuruste sekoitetaan. 
Sakenemisen jälkeen ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon voi. Jäähdytä ja purkita. Nam! :)