keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Vesiputousletti

Tätä lettiä olen ihastellut pitkään ja eilen taas kokeilin asiakkaalle. Aika haaste aivoille aluksi, mutta ei sentään liian kova haaste. Ja lopputulos ennen kaikkea palkitsee; tällä letillä saa ihanan ja romanttisen ilmeen. Siinä on sitä pientä ja paljon kaivattua lisää pitkiin hiuksiin auki pidettäessä.



Vesiputousletti osa 2

Toinen versio, jossa kaksi lettiä kohtaavat takana. Näitä eri versioita vesiputousletistä on nyt saanut useampikin pitkähiuksinen asiakas viime aikoina; kampaaja on taas vähän innostunut... :)


sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kampauksia häävieraille

Tänään tällaisia. Ensimmäiseen toivottiin vähän 50-luvun henkeä. Hiukset olivat hartiamittaiset. 




Toiseen taas toivottiin romanttista tyyliä ja valuvaa toispuoleisuutta.





torstai 23. toukokuuta 2013

Iso sokerimassakukka vol.2

Uusi kokeilu tuotti edeltäjäänsä paremman kukkasen. Ainakin omasta mielestäni. Tässä tomuväritin terälehtien kärjet, kun edellisessä väritin tyvet.

Vähän veitsenterällä kyllä mennään kun ohensin terälehtiä niin paljon. Saa nähdä kuinka kestävät.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Äitienpäivän ruusu

Testailin vähän isompaa sokerimassakukkaa. Tein kukan kahdessa osassa: ensin keskustan pienen pallon ympärille, jonka sitten asetin erikseen asettelemieni ulompien terälehtien keskelle. Tomuvärillä värjäsin jokaista terälehteä hiukan ennen paikalleen laittamista. Haastavinta tässä oli työskennellä tarpeeksi nopeasti, ettei massa ehdi liikaa kuivua ja rupea repeilemään. Näitä sitten vain kehittelemään edelleen! :)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Minitäytekakku


Tein ihanalle pianistille treenipäivää piristämään pikkukakun. Kakku on oikeasti varsin pieni, 15 cm vuokaan leivottu 1 munan suklaapohja. Kolme kerrosta saivat sisuksiinsa lemon curdia (joo joo, taas...), marjasekoitusta ja supersuklaista suklaavaahtoa. Tuli kyllä NIIN tekijänsä näköinen kakku taas, mutta mihin sitä koira karvoistaan pääsisi...  Jospa kuitenkin sitte ensi kerralla jotain uutta! :)


Lego-kakunkoristeita

Tein tilauksesta Antonin 1-vuotissynttäreille lego-koristeet. Pojan äiti teki itse kakut, joiden päälle koristeet asetettiin. Palikat ja ukko ovat marsipaania, kirjaimet sokerimassaa. Ennen luovutusta korjasin vielä A-kirjaimen paremman näköiseksi poikkiviivalla, mutta siitä en enää ehtinyt ottaa kuvaa.










Marjaisat vappumuffinit


Nämä kaverit tein vappupiknikille. Koristelu tapahtui puistossa, ja kuten kuvasta näkyy, varsin vapaalla kädellä. :D

Resepti on mukaelma aiemmin tekemistäni suklaamuffineista, (resepti täällä) tällä kertaa tosin ilman suklaata. Fariinisokerista tulee kiva vivahde sekä makuun että väriin, ja ranskankerma antaa täyteläisyyttä. Päälle pruuttailtiin vappuisaan tyyliin Flora vispiä, johon oli sekoitettu vaniljakreemijauhetta. Tyllat menivät muuten iloisesti jonkun innokkaasti juhlatunnelmissa siivotessa roskiin, joten pitää ennen seuraavia leipomuksia hankkia uudet... :P


Olivat erinomaisia kuohuviinin kanssa nautittavaksi, joten suosittelen lämpimästi kevään juhliin! :)



115 g jauhoja
0,5 tl soodaa
50 g pehmeää margariinia
115 g fariinisokeria
2 munaa
1 prk creme fraichea
Pakastemarjasekoitusta tunteella

180 C keskitasolla n. 20 min

Koiran synttärikuppikakut

Humppa-koira täytti arvostettavat 10 vuotta, ja nämä kuppikakkuset juhlistivat päivää. Koristeiden tuli toki olla teeman mukaiset, ja ne tein sokerimassasta. Valitettavasti sankari itse ei näistä saanut nauttia kuin korkeintaan visuaalisesti.

Pohjalla kaikissa on sama marjainen suklaamuffinssi, kuin kukkakuppikakuissakin. Päällykset sisälsivät sulatettua suklaata (tumma suklaa, maitosuklaa ja valkosuklaa) ja ranskankermaa.