lauantai 14. syyskuuta 2013

Suklaakuppikakut

Ensimmäinen ruotsalainen leipomukseni olivat nämä suklaamuffinssit. Aina on yhtä jännittävää leipoa vierailla välineillä ja vieraassa uunissa, mutta pienestä keittiöstä aiheutuvaa pikkukaaosta lukuunottamatta kaikki sujui. Paiston jälkeen näytti tältä:


Vuoat edustavat omia suosikkiasioitani. :) Tarjoilin kuppikakut muusikoille, joten nuottipaperivuoka tuntui varsin sopivalta valinnalta.



Löysin reseptin eräästä blogista, täältä, mutta muokkasin sitä hiukan, koska halusin jämäkämmän taikinan. Tässä minun versioni:

Suklaakuppikakut 

1,5 dl kauramaitoa
3 dl sokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
175 g voita
3 luomukananmunaa
2 rkl vaniljasokeria
4,5 dl luomuvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Kiehauta maito, 1 dl sokeria ja kaakaojauhe ja anna jäähtyä hetki. vatkaa sillä välin voi ja loput sokerit (2 dl) vaahdoksi. Lisää vaahtoon munat yksitellen välillä hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää parisa erässä taikinaan. Lisää lopuksi maitokaakao ja sekoita tasaiseksi. Annostele vuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.




Suklaakuorrute: 

200g voita
2,5 dl tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
150 g suklaata (tässä Lindtin tummaa caramel-seasalt-suklaata)
1 tl vaniljasokeria

Sulata suklaa. Vaahdota voi ja lisää siihen vähän kerrallaan sokerit ja kaakaojauhe. Sekoita joukkoon sulatettu, hiukan jäähtynyt suklaa. Pursota haluamallasi tavalla.




torstai 12. syyskuuta 2013

Uusi alku...

Vaihdoin tässä pari viikkoa sitten maata, joten päivittäminen on joutunut hiukan toissijaiseen asemaan. Nyt olen kuitenkin saanut sen verran asetuttua, että kerkesin nuo muutamat roikkumaan jääneet jutut postata. 

Tilanne on nyt se, että niin leivonta-, kampaus-, askartelu-  kuin kynsiarsenaalinikin ovat koto-Suomessa, kun taas itse sijaitsen rakkaassa naapurimaassamme, Ruotsissa. Koska hetken täällä vietettyäni havaitsin, että en näköjään kykene oleman näpertelemättä jotakin, ajattelin aloittaa Ruotsin leivontakulttuurin tutkimisen. 



Tästä lehdestä ajattelin että voisi olla hyvä aloittaa, ja näin myös oli! Mahtava lehti, täynnä ohjeita ja hyviä kuvia. Silmiinpistävää oli mantelimassan runsas käyttö leivonnaisissa. Siihen en ole Suomessa niinkään törmännyt, joskaan ei se toki ole mitenkään täysin uusikaan asia, en vain muista nähneeni sitä ohjeissa kovin usein. Mantelimassa aivan varmasti sopiikin lehden esittelemiin sadonkorjuu -aiheisiin piirakoihin ja kakkuihin erinomaisesti. Esimerkiksi hapokkaat omenat ja luumut kera mantelimassan ei kuulosta yhtään hassummalta. Tämä ilmiö selitti minulle sen, miksi täällä ruokakaupassa myydään omasta näkökulmastani katsoen valtavia mantelimassapötkylöitä.



Tämä kuva, jota en saa valitettavista teknisistä ongelmista johtuen nyt käännettyä vaakatasoon, esittelee asioita, joita olen jo Suomessa toivonut jostakin löytäväni, nimittäin väreittäin pakattuja ministrösselikuulia sopivan pienessä paketissa! Jei, ilon päivä! (Tulitikkuaski on tuossa nyt ihan vain kokoluokkaa havainnollistamassa.) Hintakin tuossa sopivasti näkyy, euroissa tuo on jotakin kolmen euron luokkaa per pussi. Nämä löytyivät ensimmäisellä visiitilläni paikalliseen leivontatarvikekauppaan, josta myös sain ostaa leivoslaatikon (15 kruunua), jolle minulla toivon mukaan huomenna on tarvetta. Kenties joku noista strösseleistäkin pääsee matkaan, katsotaan... To be continued. ;)

Hedelmäkynnet

Postaan tämän nyt siitä huolimatta että lakkaus on näissä ihan mitä sattuu. Testasin nimittäin lakkaamiseen kynsimaalia, joka on ensisijaisesti tarkoitettu koristemaalaamiseen ja siksi lakkaamiseen turhan paksua. Sivellinkin oli varsin sopimaton, joten jälki on, kuten näkyy, karsea. Piti kuitenkin kokeilla! :P

Halusin joka tapauksessa laittaa nämä herkulliset hedelmät näytille, koska ne ovat niin syötävän ihania!
 


Hääkampaus

Romanttinen hääkampaus, jossa lettiä ja sensellaista. Ehkä sitä jonain vuonna saisi näitä kuvattua ihan ajan kanssa, eikä niin että asiakas on juuri ovesta ulos juoksemassa...


Krhm... Kuvaajakin siellä vilahtaa... 


Kukkaketokakku

Tässä loppukesän marjasatoa sisältänyt synttärikakku ihanalle naiselle.  Pohja oli perinteinen suklaasokerikakku: lasi munia, lasi jauhoja ja lasi sokeria, lisäksi vähän kaakaota.

Kostutuksen tein vadelmamehu-spritesekoituksella. Väliin tuli mustaherukkahilloa, metsästä poimittuja mustikoita ja vadelmia sekä maitosuklaavaahto. Päälle myös vaahtoa, ja levoton kasa kukkia ja perhosia! Oli ihan hyvä lounas. ;)