sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Haamujen Halloweenkakku

Vaalealla pohjalla leivottu Halloweenkakku sai täytteeksi lemon curdia, omena-inkiväärihilloa ja maitosuklaavaahtoa Kinuskikissan ohjella, linkki tässä.

Kakku on pienehkö, kolmen munan tekele. Sopiva muutamalle ihmiselle. Tällä kertaa neljä henkeä sai syötyä reilusti puolet.

Koristeet ja kuorrute ovat pääosin sokerimassaa, joukossa vaihtelevassa suhteessa myös marsipaania. Kuorrutteen värjäys on tehty pastavärillä. Värjäsin massan ensin oranssiksi ja sitten lisäsin vähän pinkkiä, jonka sekoitin vain osin joukkoon. Siitä syntyi pinnan marmorointi. Koristekukkien viimeistely tapahtui tomuvärillä ja kristallipulverilla. Oli kyllä oikein harvinaisen ihanaa tehdä tällainen raikas ja hauskan epämuodollinen koristelu!














Huhuuuuuuuu!




 Kimalteita... :)


lauantai 27. lokakuuta 2012

Quorn -kokeilu nro. 2

Aiemmin syksyllä testasin ensimmäistä kertaa sieniproteiinivalmiste Quornia. Tässä kokeilu numero kaksi, jossa käytin tuotetta fileiden muodossa. Paistoon fileet pannulla kermakastikkeessa, jossa mukana oli aurinkokuivattua tomaattia, suolaa ja pippuria. Kokeilun tulokset olivat jälleen kerran kannustavia, joskin maustamista voisi tehdä vieläkin reilummin, ensi kerralla kokeilen kyllä suosiolla marinointia ennen paistamista. Voisin kuvitella, että esimerkiksi intialais-tyyppinen maustekastike voisi sopia näille fileille erityisen hyvin.



lauantai 20. lokakuuta 2012

Makea kurpitsapiiras

Sisareni ja äitini järjestivät syksyn ja kurpitsasadon kunniaksi kurpitsa -aiheiset illanistujaiset. Kurpitsaa oli lähes joka ruokalajissa, ja toki siis myös jälkiruoaksi. Butternut- kurpitsapiiras oli maustettu ainakin inkiväärillä, neilikalla ja muskotilla. Maku oli täyteläisen lämmin ja täytteen koostumus samettinen; kyllä maistui! Niin, ja mainitaan vielä, että piiras tarjoiltiin kermavaahdon kera, mikä harvemmin ainakaan pahentaa tilannetta. ;)

Sisareni pyysi minulta kurpitsa- ja syysaiheisia koristeita piiraaseen, joten nypläsin muutamia ruskalehtiä kasaksi, oravan tammenterhoineen, sekä tietysti kurpitsan. Aikaa oli varsin vähän, joten tein koristeet pääasiassa pelkästä sokerimassasta. Se kun kuivuu marsipaania tai molempien sekoitusta nopeammin. Ruskalehtiä varten "kaulin" eri värisiä massoja yhteen, mutta koska paikalla ei tällä kertaa ollut kaulinta sen kummemmin kun tomusokeriakaan avittamassa operaatiota, eivät värit sekoittuneet niin hyvin kuin olisivat voineet. Kasana ne näyttivät kuitenkin ihan riittävän aidoita (punainen värikin oli luonnossa vähemmän aniliini ja selkeämpi punainen).



Orava on vähän happaman näköinen... :D


Kurpitsa ja terhot.







torstai 18. lokakuuta 2012

Korttiaskarteluhulluus

Jonkinasteinen korttiaskarteluhelpuli on vallannut tämän (p)askartelijan viimeaikoina.
Innostuin tässä taannoin erityisesti paperinarukukkasista, joita eräänäkin iltana tuli värkkäiltyä telkkarin ääressä muutama kymmenen... Koukuttavaa!

Kuvissa on vähän ikäviä heijastuksia ja epätarkkuuksia, koska kerkesin innoissani jo pakata kortit sellofaaniin. Pahoittelen!  Tässä nyt siis näitä: